Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat marraskuussa 2008 direktiivin ympäristön suojelusta rikosoikeudellisin keinoin (2008/99/EY, ympäristörikosdirektiivi). Direktiivin tavoitteena on taata ympäristönsuojelun korkea taso säätämällä vähimmäisvaatimukset vakavien ympäristöä vahingoittavien tekojen rangaistavuudesta. Direktiivi sisältää teonkuvaukset ja säännökset oikeushenkilön rangaistusvastuusta, mutta ei velvoitteita rangaistuslajeista tai -tasoista. Direktiivi on Suomessa pantu täytäntöön rikoslain muutoksella 1073/2010 (ks. HE 157/2010 vp).
Rikosten tekotavoista ei ole käytettävissä systemaattista tutkimustietoa. Kotimaiset rikokset ovat koskeneet esimerkiksi metsän hakkuuta liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoilla, ruoppaamista luonnonsuojelualueilla vastoin rauhoitusmääräyksiä, rauhoitettujen kasvien keräämistä sekä rauhoitettujen eläinten surmaamista (esimerkiksi laulujoutsen, maakotka, tuulihaukka, merimetso, valkoposkihanhi, naurulokki, selkälokki) tai pesien hävittämistä. Tulli on vuosina 2009—2013 tutkinut tietoon tulleista luonnonsuojelurikoksista vuosittain keskimäärin viisi, luonnonsuojelurikkomuksista kahdeksan. Tullin tietoon tulleissa tapauksissa on tyypillisesti kyse postilähetyksinä tai matkustajatuomisina maahantuoduista luvanvaraisista eläin- tai kasviperäisistä tavaroista. Maahan on tuotu esimerkiksi krokotiilin- tai elefantinnahkaisia nahkatuotteita, rauhoitettuja koristekasveja sekä rauhoitettujen eläinlajien kuolleita yksilöitä ja niiden osia. (Ympäristörikoskatsaus vuodelta 2013, Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä 12.5.2014.)
Tämän vuoksi törkeän luonnonsuojelurikoksen rangaistusasteikoksi esitetään vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta, jolloin asteikko vastaa törkeän metsästysrikoksen ja eräiden talousrikosten rangaistuksia (esimerkiksi törkeä veropetos ja törkeä kirjanpitorikos).
Poliisin tietoon tulee vuosittain noin 40 luonnonsuojelurikosta, joista luetaan edelleen käräjäoikeuksissa syyksi keskimäärin muutamia rikoksia. Yksittäisiä vakavimpia luonnonsuojelurikoksia siirtyisi arvioitavaksi törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Tapausten tarkkaa määrää tulevassa oikeuskäytännössä on vaikea arvioida, mutta säännös koskisi lähinnä harvinaisia, poikkeuksellisen törkeitä rikoksia.
Rikoslaki sisältää myös törkeitä tekomuotoja koskevia rangaistussäännöksiä, joissa enimmäisrangaistus on tätä lyhyempi. Näiden rikosten perustunnusmerkistöistä säädetty enimmäisrangaistus on kuitenkin lyhyempi kuin kaksi vuotta.
Edellä mainituista syistä esityksessä ehdotetaan, että rikoslain 48 lukuun lisätään uusi 5 a §, jossa säädettäisiin törkeästä luonnonsuojelurikoksesta. Tavoitteena on ennen kaikkea varmistaa, että teon moitittavuus suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rinnastuu muihin törkeisiin rikoksiin, erityisesti ympäristö-, luonnonvara- ja talousrikoksiin. Tavoitteena on lisäksi tehostaa törkeimpien luonnonsuojelurikosten tutkintaa.
Norja. Ympäristön pilaamista koskevat rangaistussäännökset sisältyvät pilaantumisen ehkäisemistä ja jätteitä koskeva lakiin (Lov om vern mot forurensninger og om avfall, forurensningsloven, LOV-1981-03-13-6). Ympäristön saastuttamisesta (forurensning) voidaan lain 78 §:n mukaan tuomita sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Säännöksellä on kaksi törkeää tekoa koskevaa sivuasteikkoa. Saastuttamisesta voidaan tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta, jos teko on aiheuttanut suuren vahingon tai haitan vaaraa taikka siihen liittyy muita raskauttavia asianhaaroja. Mikäli teko on aiheuttanut vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle, voidaan tuomita enintään viisi vuotta vankeutta. Lisäksi laissa säädetään erikseen luvattomasta jätteiden käsittelystä (79 §, sakko tai enintään 3 kk vankeutta).