Kuopio Juristit

Ilmainen Lakimiespalvelu Kuopio

Normaalia on, että se, joka huolehtii saatavan valvonnasta konkurssissa, ryhtyy myös valvonnan riitauttamisen johdosta toimiin konkurssituomiossa osoitetun eri oikeudenkäynnin vireille panemiseksi. Tähän nähden kommandiittiyhtiö ja A ovat olleet oikeutettuja luottamaan siihen, että osakeyhtiö ilmoituksensa mukaisesti huolehtii niistä toimenpiteistä, joihin saatavan valvominen konkurssissa antaa aiheen. Osuuspankki Raaseporin Kemiön aluekonttorin johtajana toiminut W, jolla tosin ei ole ollut lakimieskoulutusta mutta jonka voidaan edellyttää pitkän pankkialan kokemuksensa perusteella mieltäneen riitautuksen ja konkurssituomiossa annetun eri oikeudenkäyntiä koskeneen osoituksen merkityksen, onkin toimittanut saamansa otteen konkurssituomiosta toimenpidekyselyin pankkinsa lakimiehelle. Tämä ei ollut kuitenkaan ryhtynyt asian johdosta toimenpiteisiin, vaan oli ilmoittanut, että osuuspankin valvonnat olivat kunnossa ja että toinen lakimies hoiti kantajayhtiön asioita. Kommandiittiyhtiölle tai A:lle W ei ole ilmoittanut riitautuksesta eikä toimittanut näille jäljennöstä konkurssituomiosta. Kommandiittiyhtiöllä ja A:lla ei ole ollut velvollisuutta näissä olosuhteissa oma-aloitteisesti seurata konkurssioikeudenkäyntiä eikä ilman eri toimeksiantoa ryhtyä riitauttamisen edellyttämiin toimenpiteisiin.

Kommandiittiyhtiön puolesta toiminut A on toimeksiannon vastaanottaessaan tiennyt, että päävelallinen oli asetettu konkurssiin ja että konkurssioikeudenkäynti oli vireillä. Saatavan valvonta konkurssissa ja valvonnan riitauttamiseen liittyvän erillisen vahvistuskanteen loppuun ajaminen ovat olleet takaussaatavaa koskevan vaatimuksen menestymisen välttämättömiä edellytyksiä. Osakeyhtiön puolesta toiminut W ei ole lakimies. Hän on vuoden 1976 alusta tullut Osuuspankkien Keskusliiton palvelukseen ja siitä lähtien toiminut osuuspankin palveluksessa ollen vuodesta 1983 lähtien Kemiön aluekonttorin johtajana. Näin hänellä on ollut käytännön kokemusta myös lakiasioista. Toimeksiannon W on antanut osakeyhtiön edustajana. Kommandiittiyhtiöllä ei ole ollut perusteltua syytä olettaa, että osuuspankin lakimies valvoisi osakeyhtiön etua asiassa.

vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. A:n toiminta on kuitenkin ollut suunnitelmallista ja pitkäkestoista. A on lisäksi koulutukseltaan lakimies ja hänellä on siten tämän vuoksi ollut keskimääräistä paremmat valmiudet noudattaa yrittäjälle kuuluvia lainsäädäntöön perustuvia velvollisuuksia. Tähän nähden A:n toimintaa on pidettävä erityisen moitittavana. Korkein oikeus toteaa, että rangaistuskäytännössä tämänkaltaisista talousrikoksista vankeus tuomitaan ensikertalaisellekin lähtökohtaisesti ehdottomana (esimerkiksi KKO 2001:24 ja KKO 2005:73). Korkein oikeus päätyy harkinnassaan siihen, että vankeusrangaistus tulee määrätä ehdottomaksi.

Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa.

Lahjansaajan lakimieheen kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska hän pankin työntekijänä ei ollut lahjansaajalle vastuussa pankin saaman toimeksiannon virheellisestä täyttämisestä aiheutuneesta vahingosta. Lakimies ei ollut korvausvastuussa lahjansaajalle myöskään vahingonkorvauslain nojalla, koska hänen virheensä oli tapahtunut vain pankin sopimusvelvoitteen täyttämisessä.Ään.

Alan kirjallisuudessa on esitetty (Leena Linna ja Esko Varilo, Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö perheissä, Lakimies 2/1991 sivut 137 - 147), että nykyisten tutkimusten mukaan alle kolme prosenttia seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovista lapsista valehtelee. Valehtelemista esiintyy ensinnäkin huoltajuusriitojen yhteydessä, kun psyykkisesti häiriintynyt vanhempi painostaa lapsen valehtelemaan. Toisena tilanteena ovat tapaukset, joissa lapsi on jo aikaisemmin insestin vuoksi joutunut tutkimuksiin, jotka ovat kuitenkin päättyneet hänen kannaltaan kesken. Mahdollista on myös, että lapsi on jo nuoruusiässä kehittynyt asosiaaliseen suuntaan ja haluaa tietoisesti vahingoittaa jotakin aikuista. Lapsen valehdellessa on tunnusomaista, että lapsi pyrkii tekemään tapauksesta julkisen ja puhuu siitä avoimesti.

Yritysjuristi Kuopio

Kuopio Juristi Palvelu

Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.

B on kertonut, että ammattiliiton lakimies oli samana päivänä, jona A siirrettiin tuotantopuolelle työhön, puhelimitse vaatinut A:n palauttamista autonkuljettajan tehtäviin. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi sopinut työnantajan kanssa toimenkuvansa muuttamisesta.

Lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua ja valituskirjelmän täydentämistä koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti. Tässä tapauksessa B ei ole ryhtynyt mainittuihin laissa säädettyihin ensisijaisiin toimenpiteisiin todetessaan, ettei jäljennöstä käräjäoikeuden tuomiosta ollut hänelle ennen valitusajan päättymistä toimitettu. Määräajan palauttamisen edellytyksiä tulee arvioida tästä näkökulmasta, eikä sillä seikalla, että voimassa olevan lain mukaan jäljennös käräjäoikeuden tuomiosta on toimitettava muutoksenhakijalle kahden viikon kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta, ole tässä suhteessa merkitystä. Asiaan ei vaikuta myöskään se, että käräjäoikeudessa A:ta on B:n asemesta avustanut toinen lakimies.

Kuopio Lakimiehet

Tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva asianajaja A on oikeusapulain nojalla määrättynä yksityisenä avustajana avustanut päämiestään B:tä Vantaan käräjäoikeudessa petosta ynnä muuta koskevassa asiassa. Käräjäoikeus on määrännyt valtion varoista maksettavaksi A:lle palkkiota paitsi tarpeellisista toimenpiteistä myös ajanhukasta matka-ajalta ja matkakulujen korvausta. Helsingin hovioikeus on sen sijaan hylännyt B:tä hovioikeudessa avustaneen, A:n kanssa samassa toimistossa työskentelevän lakimiehen vaatimuksen matkasta aiheutuvan ajanhukan ja kulujen korvaamisesta. Hovioikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty perustetta määrätä B:n avustajaksi A, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä Vantaan käräjäoikeudessa. Hovioikeus viittasi lisäksi siihen, että A:n puolesta esiintynyt lakimies oli samana päivänä avustanut toista henkilöä Helsingin käräjäoikeudessa, ja katsoi, ettei sen vuoksi edes ollut syntynyt korvattavia kuluja ja ajanhukkaa.

Hovioikeus totesi, että koska luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olivat nimenomaisesti saaneet erillisen luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehinä ja -avustajina ja olivat myös tietynlaisen valvonnan alaisina, ei sanaa auktorisoitu voitu pitää suoraan harhaanjohtavana. Toisaalta sana auktorisoitu yhdistettynä sanaan lakimies saattoi antaa sellaisen käsityksen, että tällaisella lakimiehellä olisi korkeampi pätevyys tai että tällainen lakimies voi antaa korkeampilaatuisia palveluja kuin lakimies tai lakiasiaintoimisto, jonka nimessä ei esiinny sana auktorisoitu. Toisin kuin eräillä muilla aloilla, ei oikeudenkäyntiavustajille myönnettävää lupaa ollut myöskään lainsäädännössä kutsuttu auktorisoinniksi. Ottaen lisäksi huomioon, että Suomessa oli ennestään ollut lailla säädetty lakimieskunta, eli asianajajat, sanayhdistelmä auktorisoitu lakimies ei antanut selkeää kuvaa yhdistyksestä ja sen jäsenistä.

Vaikka en yleisesti pidä asianmukaisena sellaista menettelyä, että asianajajan toimistossa työskentelevä lakimies laatii hakemuksen tuon asianajajan määräämiseksi pesänjakajaksi, katson nyt käsillä olevassa asiassa esitetyn selvityksen perusteella, ettei pelkästään tämä olosuhde ole voinut vaarantaa X:n puolueettomuutta toimia pesänjakajana.

Kuopio Juristit

Kuopio Avioero juristi

Lahjanantaja oli antanut pankin notariaattiosastolle toimeksi laatia lahjakirjan, jonka perusteella lahjansaajan puolisolla ei olisi avio-oikeutta lahjoitettavaan omaisuuteen. Notariaattiosaston lakimies oli laatinut lahjakirjan ilman avio-oikeuden poissulkevaa ehtoa seurauksin, että lahjansaaja oli sen vuoksi joutunut maksamaan tasinkoa puolisolleen myös lahjoitetun omaisuuden arvon perusteella.

Tupakkalain voimaantulon jälkeen tapahtuneeseen lain vastaisena pidettyyn mainontaan ja myynninedistämistoimintaan oli puututtu sosiaali- ja terveyshallituksen sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksillä. Raastuvanoikeudessa todistajana kuultu lääkintöhallituksen lakimies oli kertonut, että vastaajat olivat rikkoneet tupakkalain mainontakieltoa ja että vuosittain esiintyi kiellettyä tupakkamainontaa, johon lääkintöhallitus puuttui.

Kanteen mukaan yhdistyksen nimi oli yhdistyslain 49 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtava. Yhdistyksen nimi sisälsi asianajajan lailla suojattuun ammattinimikkeeseen erehdyttävästi viittaavat ilmaisut "attorneys" ja "attorneys at law", minkä harhaanjohtavuutta lisäsi auktorisointiin viittaava etuliite "authorized". Myös suomen- ja ruotsinkieliset, lakimies-nimikkeeseen yhdistetyt auktorisointiin viittaavat ilmaisut olivat harhaanjohtavia, koska Suomessa lakimiehiltä ei yleisesti edellytetä minkäänlaista auktorisointia. Nämä ilmaisut antoivat lisäksi vaikutelman siitä, että yhdistyksen jäseniltä edellytettäisiin jonkinlaista korkeampiasteista auktorisointia kuin muilta lakimiehiltä, asianajajat mukaan lukien.

Huoltajuuskiista Oikeudessa Kuopio

Näyttämättä oli jäänyt, että pankin ryhtyessä perimään lainoja HIFK olisi sitoutunut tai edes luvannut A:lle hoitaa lainat. Tällaista oli luvannut lähinnä C ja osittain myös pankin lakimies, mutta ei kukaan sellainen henkilö, joka voisi HIFK:ta sitovasti näin luvata. HIFK:n hallitus ei ollut tällaista lupausta antanut. A:n oli pitänyt ymmärtää, että C ei ollut voinut tällaista seikkaa pääseuran puolesta luvata. Niinikään hänen oli pitänyt ymmärtää, ettei pankin lakimies voinut luvata HIFK:n puolesta mitään. Asiassa oli käynyt ilmi, että pankki ei ollut kohdistanut painostusta HIFK:iin vaan A:han.

Käräjäoikeus lausui tämän jälkeen perusteluinaan muun muassa, että oikeustoimilain 36 §:n mukainen kanne tuli nostaa kohtuullisessa ajassa erehdyksen havaitsemisesta, eli tässä tapauksessa siitä, kun A oli tullut tietoiseksi asunnon käyvästä hinnasta. A ei ollut koko osituksen moiteoikeudenkäynnin aikana puuttunut asunnon arvoon ja hänen oli tästä syystä katsottava tuolloin vielä pitäneen arvoa oikeana. A oli väittänyt, ettei hän ollut tiennyt asunnon todellista arvoa. Hänellä oli kuitenkin ollut lakimies ajamassa moitekannetta ja asunnon arvo oli olennaisesti vaikuttanut A:n maksettavaksi määrätyn tasingon määrään.

Tässä asiassa kanne on perustettu olennaisesti siihen, että yhdistyksen nimi on sen jäsenistöön liittyvien seikkojen osalta harhaanjohtava, koska siinä on yhtäältä yhdistetty auktorisointia koskeva maininta lakimies-nimikkeeseen ja toisaalta käytetty englanninkielistä, väitetysti yksinomaan asianajajiin viittaavaa termiä "attorneys at law".

Kuopio Hyvä Lakimies

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmenee, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena siis on, että ainoastaan muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla on oikeus saada palkkio matka-ajalta ja ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi on ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.

Kysymyksessä oleva asia, jonka käsittelyn yhteydessä käräjätuomari A oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, oli pienehkö laskusaatavaa koskeva velkomusasia. Antaessaan asiassa yksipuolisen tuomion käräjätuomari A oli kertomansa mukaan ottanut huomioon oikeusturvanäkökohdat, koska B:llä ja C:llä oli ollut mahdollisuus hakea yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia. Käräjätuomari A oli myös postitiedoksiannon epäonnistuttua ja ennen kuulutushaasteiden antamista varmistautuakseen menettelynsä oikeellisuudesta tiedustellut E:n asiamieheltä Suomessa, joka on ollut asianajotoimintaa yleisesti harjoittava lakimies, B:n ja C:n voimassaolevaa osoitetta.

Varat ovat olleet C:n kuollessa C:n ja D:n yhteisillä tileillä. Edellä todetuin tavoin C:n ja D:n toimet varojen suhteen ennen heidän kuolemaansa eivät ole olleet sellaisia, että A:lla ja B:llä olisi niiden vuoksi ollut perusteita pitää varoja itselleen lahjoitettuina. Siinäkin tapauksessa, että varoja, toisin kuin nyt, olisi koskenut edes sitova lahjanlupaus, sellaiset varat olisi tullut merkitä perunkirjoituksessa kuolinpesän varoiksi ja lahjanlupaukset puolestaan perittävän veloiksi. Näin ollen A:lla ja B:llä, ottaen huomioon myös sen, että B on ollut tuomarin tehtävissä toimiva lakimies, ei ole ollut perusteita jättää varoja perukirjaan merkitsemättä. Suostuessaan toimimaan uskottuina miehinä A:n isän C:n jälkeisessä perunkirjoituksessa kuolinpesän osakas A ja aviomiehensä B, joka on myös laatinut perukirjan, ovat voineet varmistaa, ettei varojen omistusta koskeva kysymys ole tullut ulkopuolisten uskottujen miesten arvioitavaksi. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A ja B ovat uskottuina miehinä olennaisesti vaikuttaneet siihen, että kyseiset varat on jätetty merkitsemättä perukirjaan. A ja B ovat siten syyllistyneet veropetokseen tekijöinä.

Frequently Asked Questions

Juristit auttavat esimerkiksi oikeudenkaynneissa seka neuvovat lakiasioissa ja laativat erilaisia asiakirjoja. Juristia tarvitaan kun tehtavat vaativat juridista osaamista esimerkiksi lain tulkintaa. Juristit laativat myos asiakirjoja kuten testamentteja ja avioehtoja.

Lakimies tai juristi on yleisnimike jolla tarkoitetaan juridisen korkeakoulututkinnon suorittanutta henkiloa. Keskeinen ero asianajajan ja lakimiehen valilla on koulutuksen taso. Asianajaja on suorittanut korkeakoulututkinnon lisaksi erillisen asianajajatutkinnon.

Tuomari on lainkohdan mukaan esteellinen jos hanella on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde