Kaikissa oikeusvaltioissa on lähtökohtana, että tuomioistuinten lainvoimaiset ratkaisut ovat lopullisia ja pysyviä. Asianosainen on tällöin saanut oikeudenmukaisen oikeuden käynnin vähintään yhdessä oikeusasteessa, ja hänellä ovat olleet varsinaiset muutoksenhakukeinot käytettävissään. Oikeusrauha ja oikeusvarmuus edellyttävät, että oikeusriidoilla on jokin päätepiste. Näiden lähtökohtien mukaisesti lainvoimaiseen tuomioon kohdistuva ylimääräinen muutoksenhaku voi menestyä vain oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa säädetyillä erityisillä, painavilla perusteilla.
Oikeudenkäyntiasiamiehenä saisi toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, jollei muussa laissa toisin säädettäisi.
Kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija on otettava Asianajajaliiton jäseneksi. Mahdollinen jäsenhakemuksen hylkäävä päätös on
Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 6 §:n mukaan julkisen oikeusavustajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikissa toimeksiannoissaan noudattaa hyvää asianajajatapaa, ja julkiset oikeusavustajat ovat asianajotehtävää hoitaessaan Asianajajaliiton valvonnan alaisina niin kuin asianajajista annetun lain 6, 7 ja 7 a—7 d §:ssä säädetään asianajajasta. Jos julkinen oikeusavustaja on myös Asian ajajaliiton jäsen, valvonta laajentuu koske maan julkisen oikeusavustajan toimintaa myös toimeksiantojen ulkopuolella. Muutoin valtion virkamiehinä heidän toimintaansa valvovat eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri.
Kelpoisuusvaatimuksia ei toisaalta tule tiukentaa liikaa. Sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeus turvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden. Liian kireät kelpoisuusehdot vaikeuttaisivat alalle pääsyä ja vähentäisivät kilpailua sekä siten nostaisivat oikeudenkäyntien kustannuksia entisestään.
Kaikki oikeudellisia palveluita tarjoavat lakimiehet eivät halua kuulua jäseninä Asian ajajaliittoon tai heillä ei puuttuvan kelpoisuuden vuoksi ole mahdollisuutta päästä jäseniksi liittoon taikka he ovat aikaisemmin tulleet erotetuiksi liitosta. Tällaiset lakimiehet voivat tarjota palveluitaan lakiasiaintoimistostaan. Lakiasiaintoimistojen ja niiden palveluksessa olevien lakimiesten oikeudelliset palvelut ovat samankaltaisia kuin asian ajotoimistojen ja asianajajien tarjoamat palvelut.
Lupajärjestelmä ei koskisi asianajajia eikä julkisia oikeusavustajia, jotka jo nykyisin ovat ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piirissä ja joiden kelpoisuusehtoja voidaan pitää riittävinä. Sen sijaan lupajärjestelmä koskisi asianajotoimistojen niin sanottuja avustavia lakimiehiä, koska heihin ei nykyisin suoraan kohdistu Asianajajaliiton valvonta.
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeus avustajat.
Oikeuskanslerin valvontatehtävä yleisen edun valvojana liittyy sekä oikeuskanslerille kuuluvaan yleiseen laillisuusvalvontaan että Asianajajaliiton, jolla on välitön valvontavastuu jäseniinsä, valvontamenettelyyn. Jokainen voi kääntyä joko Asianajajaliiton tai oikeuskanslerin puoleen, jos hän katsoo, että asianajaja on laiminlyönyt velvollisuutensa tai menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti. Asianajajan itsenäinen asema heijastuu oikeuskanslerin valvonnan sisältöön siten, että oikeuskanslerilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta suoraan puuttua asianajajan työhön tai määrätä asianajajalle kurinpidollisia seuraamuksia. Jos oikeuskansleri katsoo hänelle tulleen kantelun perusteella olevan syytä epäillä asianajajan rikkoneen velvollisuuksiaan vastaan, hän siirtää kantelun Asianajajaliiton valvontalautakunnan käsiteltäväksi.
Lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi myös asianosaiseen työ tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet.
Asianajajamonopoli tarkoittaa, että oikeudenkäynnin asianosaisella on oikeus itse ajaa omaa asiaansa, mutta hän on velvollinen, jos hän haluaa käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä, ottamaan asiamiehekseen asianajajajärjestöön kuuluvan asianajajan. Asianajajamono poli voi olla voimassa kaikissa oikeuden käynneissä tai se voi koskea vain tiettyjä oikeudenkäyntimenettelyjä tai tiettyjä tuomio istuimia tai oikeusasteita.
Asianajajista annetun lain 6 §:n perusteella Asianajajaliiton hallituksen on valvottava, että asianajajat esiintyessään tuomioistuimessa tai muun viranomaisen luona sekä muussakin toiminnassaan täyttävät velvollisuutensa.
Jos ehdotetun yhden vuoden siirtymäkauden aikana lupaa hakisi arviolta noin 1 000 lakimiestä (noin 400 asianajotoimistojen avustavaa lakimiestä ja noin 600 muuta lakimiestä), niin hakemusmaksun ollessa 300—320 euroa hakemusmaksuina kertyisi yhteensä noin 300 000 euroa. Kun osa hakemuksista ratkaistaisiin kuitenkin vasta vuoden siirtymäkauden jo päätyttyä seuraavan vuoden puolella, mainittu yhteensä noin 300 000 euron maksukertymä jakaantuisi kahdelle vuodelle. Keskimäärin kyseisinä kahtena vuotena hakemusmaksuina kertyisi 150 000 euroa vuodessa. Myöhempien vuosien osalta voidaan arvioida, että vuositasolla noin 100 lakimiestä hakisi lupaa, jolloin hakemusmaksuista kertyisi noin 30 000 euroa vuodessa.
Luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin ei sen sijaan kohdistuisi vastaavaa aktiivista valvontaa kuin asianajajiin. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ei siten olisi Asianajajaliiton hallituksen valvonnan alainen, eikä esimerkiksi lakiasiaintoimistoihin voitaisi tehdä niin sanottuja toimistotarkastuksia. Myöskään Asianajajaliiton palkkioriitamenettely ei koskisi luvan saaneita oikeuden käyntiavustajia.
Vaaditusta taidosta ja käytännöllisestä kokemuksesta säädetään Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä, jonka mukaan hakijan on tullut saavuttaa asianajajan toimen harjoittamiseen tarvittava taito ja käytännöllistä kokemusta siinä toimimalla lakimiestutkinnon suoritettuaan ennen jäseneksi pääsyä vähintään neljän vuoden ajan oikeudenhoidon alalla tai siihen verrattavissa oikeustieteellistä koulutusta edellyttävissä toimissa tai tehtävissä, kuitenkin vähintään kaksi vuotta avustavana lakimiehenä asianajotoimistossa, julkisena oikeusavustajana tai itsenäisenä asianajotehtävien hoitajana taikka muussa sellaisessa toimessa, jossa hän on vastaavassa määrin hoitanut asianajotehtäviä.
Laatutason paranemisen hyödyt olisivat selvästi suuremmat kuin sen aiheuttamat, varsin pienet kustannukset. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan pitäisi maksaa edellisissä jaksoissa kuvatut, 300—320 euron suuruinen kertaluonteinen hakemusmaksu ja 350 euron vuotuinen valvontamaksu. Oikeudenkäyntiavustajat todennäköisesti vyöryttäisivät nämä lisäkustannukset, lukuun ottamatta julkisen oikeusavun tilanteita, asiakkailleen. Maksut ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden aiheuttama kustannuspaine olisi vähäinen suhteessa oikeudenkäyntiavustajien laskutuksen määrään.
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tarkoitetuksi puolustajaksi tai asian omistajan oikeudenkäyntiavustajaksi sekä oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi voitaisiin määrätä julkinen oikeusavustaja, asianajaja ja tietyin edellytyksin luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
Lautakunnassa olisi viisi jäsentä varajäsenineen, jotka edustaisivat eri tuomioistuimia, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia sekä oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta.